Keittiön valinnassa vaikeaksi on tähän mennessä osottautunut se, että ihania, kauniita, suorastaan herkullisia keittiöitä on niin paljon. Vaihtoehtoja on vaikka kuinka, mutta vain yhden voi valita ja rakentaa. Netistä löytää paljon kuvia ihastuttavista keittiöistä, mutta täytyy osata tehdä itselle omannäköinen kokonaisuus, sillä juuri meille täydellistä ei ole vielä tehty. Tässä jutussa kuvituksena mielestäni kauneimpia keittiöitä blogeista, asuntomessuilta ja pinterestistä.
![]() Mustan oven keittiö on ehkä ensimmäinen blogikeittiö, johon koskaan olen ihastunut. Kaunein valkoinen keittiö ikinä. ![]() |
Pieni talo Helsingissä-blogin upea keittiö sai minut ihastumaan mustaan keittiöön. |
Keittiön suunnittelu on ollut toisaalta vaikeaa vaihtoehtojen runsauden keskellä, mutta toisaalta aivan ihanaa. Miten ihanaa sen täytyy olla nähdä keittiön nousevan, kun jo nyt, vasta paperilla ja omissa aivoissa, oma keittiö tuntuu niin hyvältä.
Kauniisti mustaa ja valkoista keittiössään ovat yhdistäneet Koti rinteessä ja Honka Markki. Pistää huokailemaan ihastuksesta. |
Haluan keittiön olevan moderni, selkeälinjainen kokonaisuus, joka on mahdollisimman hyvin aikaa kestävä. Tiedostan kyllä, että trendit vaikuttavat valintoihini ja tällä hetkellä pinnalla olevat keittiöt viehättävät minua eniten. Uskon kuitenkin, että tämän hetken trendit ovat sellaisia, jotka näyttävät hyviltä ja raikkailta vielä kauan, sillä vuosi 2016 tuntuu suosivan perusvärejä, selkeitä linjoja, käytännöllisiä ratkaisuja ja tietynlaista eleettömyyttä.
Puun lämpö näyttää hyvältä Koti-blogin ja Puronmutkan keittiöissä.![]() |
Yksi ehdoton ulkonäöllinen, toki myös toimintaan vaikuttava asia keittiössä on se, että haluan täyskorkean kaapistoseinämän, jonka ovien taakse on integroitu kodinkoneita ja hyllytilaa. Haluan myös saarekkeen tai niemekkeen, mieluiten melko suuren. Ikkunoitakin tahdon ja kauniita valaisimia.
![]() |
Kupariset hanat ihastuttavat. Yllä oleva kuva pinterestistä ja alempi on Vantaan messujen Villa Kapee |
Värejä on tullut pyöriteltyä paljon, lähinnä erilaisia mustan ja valkoisen variaatioita höystettynä lämpimällä puulla. Välillä on mietitty kokovalkoista, välillä kokomustaa keittiötä. Todennäköisesti tullaan kuitenkin päätymään näiden yhdistelmään. Musta ja valkoinen täydentävät kauniisti toisiaan, ja pieni määrä puuta tuo lämpöä kokonaisuuteen. Kaapistot tulevat olemaan kauniin mattapintaisia. Allasmateriaali tulee kai olemaan mustaa komposiittia, siinäkin on kiva mattainen pinta. Hanan valinta ei tule olemaan helppo. Musta hana olisi ehkä varma valinta, mutta kupariset hanat ihastuttaa myös kovasti. Siinä tietysti mietityttää se, että kestääkö se aikaa. Eihän sillä tietenkään ole merkitystä jos se kertakaikkiaan vain tuntuu parhaalta.
Vantaan messujen Potius Isokivi A. Todella kaunis keittiö marmoreineen ja messinkisine hanoineen. |
Haluan kaikki kodinkoneet integroituna. Mikro ja muut pienkoneet sijoitetaan aamiaiskaappiin. Vain uuni jää näkyville, muttei sekään ehkä kovin näkyvälle paikalle. Liesituuletin tullaan integroimaan kattoon, jota varten kattoa lasketaan hieman alas. Kauniita liesituulettimia on kyllä olemassa, mutta ne tuntuvat olevan aina tiellä katkaisten keittiön linjakkuutta. Siksi haluan mahdollisimman vähäeleisen tuulettimen. Vetimiä on myös tullut mietittyä paljon. Uravetimelliset ovet viehättävät kovasti, mutta niiden käyttömukavuus erityisesti painavissa jääkaapin ja pakastimen ovissa mietityttää. Myös pitkät ja kapeat vetimet mustana/ kaapiston sävyisenä näyttää kauniilta. Potentiaalinen vaihtoehto on myös yhdistää näitä keskenään laittamalla osaan vetimet ja jättämällä osan uralle.
Jämerä Samsön keittiä jäi messuilla jotenkin vähälle huomiolle, mutta on jälkeenpäin kuvista noussut ihan suosikiksi! |
Olisi kiva ajatella, että oma keittiö on uniikki. Sitä kuvittelee suunnitellessaan keksivänsä itse monia asioita, mutta myöhemmin huomaakin tekevänsä hyvin pitkälle samoja valintoja kuin muutkin samaan aikaan rakentavat. Sisustukseen trendit vaikuttavat, usein jopa huomaamatta. Ei se haittaa, ajan tuoma kerroksellisuus rakentaa yksilöllisiä koteja vaikka joka kodissa olisikin samanlaiset keittiönkaapit tai seinänvärit.
Oi kiitos kaunis kunniasta :) t. Piia / Pieni talo Helsingissä
VastaaPoistahttp://www.gloria.fi/blogit/pieni_talo_helsingissa
Teidän keittiönne on kyllä Piia aivan ihana!:)
PoistaIhanaa jos keittiömme inspiroi! Tsemppiä keittiösuunnitteluun! :)
VastaaPoistaKiitoksia, kaikki tsempit tulee kyllä tarpeeseen näiden monien mietittävien asioiden kanssa!:D
Poista